Noora Kahila on suodatinkahvien valmistuksen Suomen mestari

Ammattitaitoiset kilpailijat takasivat onnistuneen tapahtuman.”

Kahvialan kisakausi käynnistyi lauantaina 3.11. Brewer’s Cupilla, jonka voittajaksi kruunattiin 23-vuotias barista Noora Kahila. Tuomaristo kiitteli erityisesti Kahilan vapautunutta esiintymistä ja taitoa sifonikeittimen kanssa. Kahila on kiertänyt useita helsinkiläiskahviloita, ja työskentelee nykyisin La Torrefazione ja Fratello Torrefazione -kahviloissa Helsingissä.

Brewers Cupin voitosta kisasi kahdeksan osallistujaa, joista vasta 17-vuotias kahviharrastaja Juho Halonen ylsi toiseksi ja kahvilayrittäjä Lauri Pipinen kolmanneksi. Halonen käytti suorituksessaan dripping-menetelmää Pipisen luottaessa Aeropressiin.

Yleisöä Katajanokalla Johan & Nyströmin tiloissa oli parhaimmillaan yli 50. Finaalikierroksella yleisö seurasi tarkkaavaisesti, kuinka kilpailijat kertoivat valitsemastaan kahvista ja suodatinmetodista. Brewers Cup on yleisöystävällinen kisa, jossa varsinaisia oikeita tai vääriä tapoja ei ole. Tuomaristokin arvostaa mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä.

Kisassa nähtiin monia erilaisia ja mielenkiintoisia kahveja, paljon oli etenkin kenialaisia. Suurin osa kilpailijoista käytti paperiasuodattimia, mikä korosti entisestään valittujen kahvien hedelmäisyyttä ja kirkkautta. Nooran guatemalalaisesta kahvista löytyi hedelmäisyyden lisäksi myös paljon syvyyttä, ja se oli hämmästyttävän tasapainoinen”, kommentoi tuomaristoon kuulunut Kaffa Roastery -paahtimon omistaja Svante Hampf.

Tuomaristossa olivat Svante Hampfin lisäksi Pauligin päämaistaja Marja Touri ja SCAE Suomen hallituksen jäsen Mikko Horko sekä SCAE Suomen maakoordinaattori Hanna Huhtonen. Ensimmäisellä kierroksella tuomarit arvioivat kaikille yhteisen kahvin makua ja koostumusta. Toisella kierroksella ja finaalissa tuomarit arvioivat kahvin maun ja tekniikan lisäksi kilpailijan asiakaspalvelutaitoja ja esiintymistä.

Brewer’s Cup -tapahtumassa esittäytyivät myös SCAE:n Suomen osaston kisakauden sponsorit ja tukijat. Mukana olivat näkyvästi pääsponsori Paulig sekä Segafredo Zanetti (Meira) ja Arla. Mukana olivat myös Kaffa Roastery, Johan & Nyström, Caffi, Kaffecentralen, Cafe Solo, Vendor ja Verkkokauppa.com.

Kiitos kaikille osallistuneille, tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia Latte Art- ja Vuoden Barista-kilpailuja!

Lisätietoja:

Hanna Huhtonen

SCAE ry:n maakoordinaattori

nc@scae.fi / +358-40-5074988

 

Noora Kahila

Brewers Cupin Suomen mestari

+358 50 347 55 90

Kuva: Olli Seuri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s