Riministä ei Suomelle korkeita sijoituksia, 2014 MM-kilpailut nyt ohitse

Italian Riminissä kilpailtiin osassa vuoden 2014 kahvialan MM-kilpailuissa maanantaista torstaihin 10.-12.6.2014. Riminissä järjestettiin neljä MM-kilpailua: World Barista Championship, World Brewers Cup, World Roasters Championship ja World Cezve/Ibrik Championship. Suomalaisista Helka Ikonen edusti World Barista –kilpailussa ja Lauri Pipinen World Brewers Cupissa. Kumpikaan, Ikonen tai Pipinen, eivät jatkaneet alkueristä semifinaaleihin.

Ikosella teknisiä ongelmia, käytti kahvinaan Kenian Kamwangia

Suomea World Barista –kilpailussa edustanut Helka Ikonen kohtasi suorituksensa ensimmäisellä minuutilla monenlaisia teknisiä ongelmia: musiikki ei lähtenyt päälle, mikrofoni ei toiminut eikä kilpailijalle suunnattu isompi lavakello lähtenyt pyörimään. Virallista kilpailuaikaa ottavat kellottajat kuitenkin pitivät huolta kellosta, mutta Ikosella oli vaikeampaa seurata suorituksensa aikaa ilman helposti seurattavaa kelloa. Osittain tästä syystä suositus meni muutaman sekunnin 15 minuutin kilpailuajan yli. Kilpailuaika on hyväksyttävä 16 minuuttiin asti, mutta jokaiselta 15 minuuttia ylittävältä sekunnilta tulee yksi miinuspiste. Ikonen sijoittui sijalle 45.

 

kuva (52)

 

 

Ikonen käytti kahvinaan Nordic Approachin ostamaa ja Turun Kahvipaahtimon Juhani Haahdin Ikoselle paahtamaa Kenian Kamwangi –kahvia. Kahvi oli vaaleaksi paahdettu ja sopi erinomaisesti yhteen Ikosen signature-juoman punaisista marjoista uutetun juoman kanssa. Tuomaristo ei kuitenkaan pitänyt kahvista tai siitä ei löytynyt tarpeeksi tasapainoisuutta. Yleisesti vaaleapaahtoisilla kahveilla ei MM-kilpailun pistetaulukon ja säännöstön mukaan suuria määriä pisteitä saa. Ikonen työskentelee baristana turkulaisessa Cafe Art:ssa ja hänen mukanaan kilpailuissa olivat myös Cafe Artin omistajistoon kuuluva entinen SM-voittaja Mikko Haahti ja Ikosen valmentaja, myös entinen SM-voittaja ja Turun Kahvipaahtimon paahtaja Joona Suominen.

Katso Ikosen ja muiden WBC-kilpailijoiden suoritukset täältä.

 

Pipinen sai korkeat pisteet sokkokahvista, alhaiset omasta kahvista

Good Life Coffee -kahviloiden omistaja Lauri Pipinen kilpaili suodatinkahvin valmistuksessa World Brewers Cup –kilpailussa keskiviikkona 11.6. Pipinen käytti kilpailukahvinaan tukholmalaisen Drop Coffee Roastersin paahtamaa hondurasilaista Jazmin –kahvia, jonka tuoksussa oli voita ja mustaherukanlehteä. Kahvin maussa on paljon appelsiininkuorta ja mustaherukkaa. Pipinen suoriutui kilpailustaan hyvin nopeassa noin seitsemän ja puolen minuutin ajasta ja valmisti kahvinsa AeroPress-suodattimilla. Tuomaristo kuitenkin kommentoi, etteivät he löytäneet Pipisen makukuvauksia kahvin maussa. Pipinen sijoittui kilpailussa sijalle 25.

 

kuva (49)

 

Katso Pipisen ja muiden WBrC-kilpailijoiden suorituksen täältä.

 

Ruotsille pronssia paahtokilpailussa

Riminissä pohjoismaat eivät loistaneet World Roasters Championshipsiä lukuun ottamatta, kun tukholmalaisen Drop Coffee Roastersin toinen omistaja Joanna Alm voitti kilpailun pronssia.  Kilpailussa kilpailijat erottelevat defectit hyvälaatuisista pavuista, koepaahtavat, kilpailupaahtavat ja lopulta maistavat kahvit. Suomessa kilpailua ei olla vielä koskaan järjestetty mutta toivottavasti ensi vuonna asia korjaantuu. Lisäksi norjalainen Odd-Steinar Tøllefsen sijoittui World Brewers Cupissa neljänneksi.

World Cezve/Ibrik –kilpailussa kilpailija valmistaa kahvia arabimaiden kahvinvalmistusmuodolla pienellä pannulla kahvia kiehuttaen.  Kilpailua ei myöskään olla koskaan järjestetty Suomessa eikä tulla järjestämään ainakaan lähitulevaisuudessa alhaisen kilpailukiinnostuksen vuoksi.

 

Riminiin osallistui paljon suomalaisia

Muiden suomalaisten lisäksi SCAE Suomea Riminissä edusti yhdistyksen maakoordinaattori Hanna-Maria Huhtonen. Huhtonen osallistui maakoordinaattoreiden yhteiseen kokoukseen maanantaina. Huhtonen kuuluu myös kansainvälisen SCAE:n markkinointitiimiin jonka kokoukseen hän osallistui maanantaina. Huhtonen työskenteli myös kansainvälisen SCAE:n sosiaalisen median koordinaattorina koko World of Coffee –messujen ajan maanantaista torstaihin. Riminissä oli mukana myös paljon muitakin suomalaisia esimerkiksi Turun Kahvipaahtimolta, Cafe Artista, Pauligilta, Freese Coffee Co.:lta, Helsingin Kahvipaahtimolta ja Meiralta.

kuva (47)

 

kuva (51)

 

Lisäksi maanantaina 9.6.2014 Riminissä kilpailtiin AeroPressin MM-kilpailuissa suoraan Riminin biitsillä, jossa Suomen kilpailut voittanut Samuli Parkkinen edusti Suomea hienosti semifinaaleihin asti.

 

kuva (48)

 

Kiitos kilpailuvuodesta 2013-2014 ja nähdään taas pian, ensi vuoden Suomen kansalliset kilpailut ovat jo suunnitteilla!

 

 

RIMININ 2014 MM-KILPAILUIDEN TULOKSET:

 

World Barista Championship 2014:

 

  1. Hidenori Izaki / Japani
  2. Kapo Chiu / Hong Kong
  3. Christos Loukakis / Kreikka
  4. Craig Simon / Australia
  5. Maxwell Colonna-Dashwood / Iso-Britannia
  6. William Hernandez / El-Salvador

 

World Brewers Cup 2014:

 

  1. Stefanos Domatiotis / Kreikka
  2. Rubens Gardelli / Italia
  3.  Asli Yaman / Turkki
  4.  Odd-Steinar Tøllefsen / Norja
  5.  Ju-Ying “Lulu” Wei / Taiwan
  6. Petra Strelecka / Tsekki

 

World Roasters Championship 2014:

 

  1. Yu-Chuan Jacky / Taiwan
  2. Moonkyu Jang / Etelä-Korea
  3. Joanna Alm / Ruotsi

 

World Cezve/Ibrik Championship 2014:

 

  1. Stavros Lamprinidis / Kreikka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s