Sponsorimme: Mokkamestarit

18055837_766451330191518_3856395631022295655_o
Kuva Paavo Pykäläinen

Pääsimme tapaamaan Mokkamestareiden Reija Paakkista Helsinki Coffee Festivaleilla. Tampereella sijaitseva paahtimoyritys on toiminut jo 90-luvulta lähtien laadukkaan kahvin puolestapuhujana ja antaa tärkeän tukensa myös meidän yhdistyksen toiminnalle.

Kipinä Mokkamestareiden perustamiselle syntyi, kun Reija pohti 25-vuotiaana yhtiökumppaninsa Mika Hannuniemen kanssa, mitä he haluaisivat elämässään tehdä. Kahvi kiinnosti heitä kumpaakin. Näin ajatus oman kahviyrityksen perustamisesta syntyi jo olemassa olevan innostuksen ja intohimon pohjalta. Kahvialalle päätyminen tuntui lähestulkoon väistämättömältä: ”Niin kuin se olisi DNA:han ohjelmoitu.”

Heille ei riittänyt, että myytäisiin vain toisten paahtamia kahveja. Reija ja Mika päättivät ottaa kunnianhimoisen tavoitteen alkaa paahtaa kahveja itse ja näin ollen alkoivat tutkimaan erilaisia paahtokoneita ja mahdollisuuksia. Oman paahtimotoiminnan aloittaminen tuntui myös luonnolliselta jatkumolta omaan kahvi-intohimoon.

Mikään läpihuutojuttu näiden laadukkaampien erikoiskahvien tuonti markkinoille ei suinkaan ollut yrityksen alkuaikoina. 90-luvulla Suomen kahvikulttuuri pyöri markettikahvien ympärillä. Mokkamestarit kuitenkin etsivät ja löysivät väylät, joiden kautta parempaa kahvia sai omaan tarjontaan ja sitä kautta raivasivat tietään vaihtoehdoksi markettikahveille. Reija kertoo, että siihen aikaan kehitysmaakaupassa oli saatavilla erilaista kahvia. Sieltä Mokkamestareille tarttui esimerkiksi nicaragualaista kahvia. Robert Pauligilla oli myös alkuperämaakahveja, joten jonkinlainen lähtökohta oli jo olemassa. Kahveja ostettiin myös matkoilta ulkomailta.

Vaikka 90-luvulla markettikahvit veivät kahvimarkkinoita, niin kuitenkin jo silloin löytyi asiakaskuntaa, joka ymmärsi ja kaipasi jotain muuta.

Kahvi- ja paahtotrendit ovat muuttuneet monesti vuosien aikana. Reija on työnsä kautta saanut nähdä selvästi, mitä Suomen kahvikulttuurissa on sen suhteen tapahtunut. 70-80-lukujen vaalea markettikahvi muuttui tummapaahdon kysyntään, minkä jälkeen Suomen kahviskeneen rantautui capuccino- ja lattekulttuuri, jolloin myös espressopaahdot tulivat muotiin. Tämän jälkeen suuntaus meni taas tummempipaahtoisiin kahveihin päin, minkä jälkeen kaivattiin kevyempiä vaaleita kahveja, joista löytyy erilaisia makuvivahteita. Reija iloitsee siitä, että nykyään kuluttajilla on mahtava mahdollisuus valita erilaisista kahveista, sillä tarjontaa on niin paljon. Saatavilla on sekä tummia että vaaleita paahtoja ja kaikkea siltä väliltä.

Myös kahvialan ammattilaisten suhteen Suomen kahvikulttuurissa on tapahtunut kehitystä. Nykyään on paljon pienpaahtimoita ja erikoiskahviyrityksiä, joiden mukana ammattitaito on lisääntynyt. Asiakkaat ja kuluttajat ovat myös menneet huimasti eteenpäin ja tietävät paljon. Siksi myös baristojen ja muiden kahvin kanssa työtä tekevien on oltava osaavampia ja kehitettävä tietojaan ja taitojaan eteenpäin.

Mokkamestareita ajaa eteenpäin suuri intohimo kahviin. Kahvin tutkiminen tuo koko ajan lisää inspiraatiota ja osoittaa sen monipuolisuuden ja mahtavuuden. Ehdottoman tärkeäksi arvoksi nousee myös tämän raaka-aineen kunnioittaminen läpi koko tuotantoketjun. On tärkeää, että kahvista saadaan sen parhaat puolet esiin. Sen lisäksi kunnioitetaan myös asiakkaita, eli halutaan heidän saavan kahvista kaikkein parhaimman.

18055713_767888783381106_5756397430999715092_o
Kuva Paavo Pykäläinen

Nykyään Mokkamestareiden toimintaan kuuluu paahtimo, tukkumyynti ympäri Suomea, kaksi kahvikauppaa, Teetaikurit -brändi ja Kahvikoulu. Koulutuksista löytyy baristakursseja sekä ammattilaisille että kotibaristoille. Yrityksen teebrändi on myös ollut koko ajan kasvussa ja koulutusvalikoimaan onkin tulossa myös teekursseja.
Kyselyä ja kiinnostusta on tullut paahtokoulutuksillekin ja myös sellaista on suunnitteilla Mokkamestareiden kurssivalikoimaan tulevaisuudessa.
Reija kokee, että koulutukset ovat tärkeitä, koska ne tuovat arvostusta alalle. Siksi koulutuspuolta olisi myös syytä kehittää laajemmin.

Tulevaisuus näyttää Mokkamestareiden suhteen monipuoliselta ja upealta! Kahvikoulua kehitetään koko ajan ja paahtimolle on tulossa uusi paahtokone. Gayon alueelta Indonesiasta on myös saapumassa kahveja, joita odotetaan innolla.
Mokkamestarit ovat myös mukana uudessa mielenkiintoisessa pioneeriprojektissa, jossa on mukana yli 60 paahtimoa. Projektin tarkoituksena on tukea myanmarilaisia kahvinviljelijöitä Chin Litain alueella. Alue on hyvin neitseellinen ja tavoitteena on saada sinne kahvinviljelyä. Toiveena on, että tulevaisuudessa alue tuottaisi satoa. Reija kertoo, että he halusivat olla projektissa mukana, sillä heidänkin tarinansa alkoi samalla tavalla – intohimoiset kahvi-intoilijat aloittivat jotain aivan alusta puhtaalta pöydältä. Siksi tuntuu tärkeältä ja hienolta päästä tukemaan sellaisia, jotka aloittavat samalla tavalla aivan alusta.

Projektin myötä Mokkamestarit saivat tilaisuuden päästä maistelemaan myanmarilaisia kahveja ja niitä on odotettavissa valikoimaan ensi kesänä!

20170422_115226

Reija oli myös Helsinki Coffee Festivalien ammattilaispäivässä perjantaina puhumassa erikoiskahvialan ammattitaidon arvostamisesta. Suurimpana ongelmakohtana tuntuu olevan mm. se, ettei esimerkiksi baristoille ja paahtajille löydy Suomesta kunnollista koulutusta. Kahvilatyöt ovat myös perinteisesti olleet muiden asioiden (kuten opiskelun) ohella tehtäviä töitä, tai jotain mitä vain tehdään väliaikaisesti, kun muuta ei ole saatavilla. Aina työnhakijalla ei ole käsitystä siitä, mitä tämä ala todella vaatii, jos haluaa pärjätä työssään. Mutta on kuitenkin myös meitä, jotka ovat koko sydämellään mukana kahvila-alalla, ja jotka ansaitsisivat suurempaa arvostusta ammattitaidostaan ja omistautumisestaan alaa kohtaan. Reija puhuu päivittäisessä työssään myös näiden asioiden puolesta ja on osaltaan raivaamassa kahviammattilaisten tietä eteenpäin.

 

logo_coffee-roasting-co

KAHVIPAAHTIMO/MYYMÄLÄ
Kuukuja 8 E, 33420 Tampere
Ma-Pe 9-17

MYYMÄLÄ
Verkatehtaankatu 9, 33100 Tampere
Ma-Pe 10-18,
La 10-16

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s